Kun tapasin mieheni olin kokoa 46. Nyt olen 44. Ja hän onkin selkeästi ilmaissut nykyisen kokoni olevan se maksimi jonka yli ei pitäisi enää koskaan paisua..vaan mielummin pienentyä. Mutta sitäkään ei saisi liikaa tehdä, hänen ihanteensa on tarkalleen 40-42 kokoinen nainen. Entäpä sitten mita itse haluan? No laihtua tietysti. Koko elämäni aikana suurimmillani olen ollut 54 kokoinen. Tavoitteeni on päästä kokoon 36. Motivaationi on vain hieman ailahteleva. Silloin olen parhaimmillaan, kun saan rauhassa tehdä asioita kenenkään niihin puuttumatta. Mutta miehelleppä tämä ei tietenkään sovi, ei vaikka olen kuinka selittänyt, että jos haluat muutosta tapahtuvan jätä minut rauhaan sanomisiesi kanssa! Hän on ottanut tehtäväkseen kommentoida joka ikistä päätöstäni.
"Tiesitkö että tuo mitä syöt sisältää ihan hirveän määrän rasvaa"
"Ei kai sun kannata tuota ottaa?" (Buffeeravintolassa jostain epäterveellisestä)
"Oon järkyttynyt, että sä vieläkin syöt herkkuja!" (Maistoin n.10 pientä karkkia kaverilta joka oli kylässä)
"Näytät tosi hyvältä, MUTTA sun pitäisi kyllä laihduttaa vähän" Aina sama mutta...
"Sä et kyllä oikeasti mahdu melkeen mihinkään sun vaatteista"
"Mä tökin sua mahaan niin kauan, kunnes laihdutat nää läskit"
Silloinkin jos jostain motivaation löydän, sitä ei kyllä kauaksi piisaa näiden kommenttien jälkeen. Ennemmin masennun ja syön vain entistä enemmän!
Noin viikko sitten juteltiin pitkään painosta ja minulla ei ollut mitään vastaansanomista mihinkään hänen sanomisiinsa. Pääpiirteissään keskustelu oli tälläinen
"Mä tykkään susta just tälläisenä kun olet, koossa 44. Siinä ei ole mitään vikaa." Tämän hän toisti kertaa 100
"Jos mä ajattelen tätä painonpudostusta, niin se on lähinnä tulevaisuutta varten. Jos ajatellaan että yhden kahden lapsen jälkeen helposti jää liikakiloja ja et ainakaan kooltasi pienenny. Siksi olisi hyvä olla vähän pienempi ennen tätä"
Hyvä pointti mielestäni, en todellakaan haluaisi tulla raskaaksi tämänkokoisena. Ja oli kerrankin mukava kuulla, että mies pitää minusta tämän kokoisena. Siksipä sainkin uutta motivaatiota painonpudotukseen, Mutta ei sitä turhan kauaa kestänyt, eilen hän jo möläytti tuttuja kommenttejaan. Siitä alkoikin tämä riita, koska tulin niin vihaiseksi hänen sanoistaan "Sun on nyt ihan pakko ruveta pudottamaan sitä painoa". Siis mitä vittua oikeasti on meneillään?? Mihin jäikään ne viikko sitten sanotut kauniit sanat?.... Ja kun ihmettelin tätä hänelle, hän suuttui :D. Eikä ole päivän jälkeenkään leppynyt.
Minun tässä kuuluisi olla vihainen hänelle, eikä hänen minulle? Mutta ikävä kyllä olen lyhytvihainen, raivostun sekunnissa ja laannun toisessa. Joskus se on varsin ikävä piirre, kun oikein yritän olla vihainen ei siitä mitään tule. Mies olisi kyllä vihani ansainnut, ***** pässinpää. Luonteestani löytyy kyllä taipuisuutta kostonhaluun ja jotain aion kyllä hänen varalleen keksiä.
Höh, minusta sinun kilosi ja laihdutuksesi on ihan oma asiasi. Minä heivaisin ( ja olen heivannutkin) miehen, joka alkaa vaatimaan painonpudotusta. Eri asia on, kun olen laihduttanut ja kaivannut tukea, niin silloin ukko saakin välillä pitää ruodussa ( ja nykyinen on tehnytkin niin)
VastaaPoistaKirsi