Viimeisen riidan jälkeen kumpikaan ei ole korottanut ääntä, ollaan kuin varpaisillaan. Toisaalta tuntuu, kuin olisimme tavanneet toisemme eilen. Pitkät katseen suoraan silmiin, hymyt, kosketukset.. yhteiset illalliset töiden jälkeen.. Olisihan se mukavaa, jos koskaan ei syntyisi riitoja. Enkä minä sano, että vain mies niitä aiheuttaa, ei, minä se taidan olla isompi syypää. Äkkipikainen, mtta lyhytvihainen. Mitenkäs sitä pystyisi itseään kouluttamaan hieman kärsivällisemmäksi... En oikeasti haluaisi erota. Sekään ei olisi mutkatonta jo siksi, että meillä on yhteisiä sijoituksia, yhteinen työ ja yhteinen omaisuus.
Jotta kaikki olisi vielä vähän sotkuisempaa, en pysty olemaan ajattelematta toisia miehiä. Aina kun näen jonkun komean... tai kun usein saan huomiota miehiltä tekisi mieli vain lähteä heidän mukaansa. Käymään vaikka kahvilla. Jutella jonkun kanssa. Suudella jota kuta.. tuntea vahvat turvalliset kädet ympärilläni. Mutta tiedän, että jos tekisin jotain fyysistä tuntisin erittäin paljon syyllisyyttä.. Enkä halua loukata miestäni. Eilen vaan mietin, että onko se nyt niin vakavaa, jos harrastaa seksiä useamman kanssa vaikka olisi parisuhteessa :D Hm.
Olen pohtinut uutta strategiaa, miten selvitä tässä suhteessa taas vähän väljemmille vesille. Ratkaisuni toistaiseksi on ottaa hieman etäisyyttä, keskittyä itseäni kiinnostaviin asioihin, yrittää ajatella enemmän järjellä ja vähemmän tunteilla, yrittää ajatella tätä koko juttua nyt enemmän kaverilliseksi, ei parisuhteeksi.. Kun muilla elämänosa-alueilla alkaa luistamaan paremmin ja stressi vähenee on taas aika keskittyä enemmän parisuhteeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti